torstai 11. helmikuuta 2016

kokemukset akryylibetoni- ja epoksilattiasta

Olen saanut paljon kyselyjä lattiavalinnoistamme. Emme halunneet laittaa laattaa, sillä minulla on kammo niiden saumojen jynssäämisestä. Päädyttiin siis eteisessä ja wc:ssä mattavalkoiseen epoksiin ja arkieteinen, kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna ovat lähes mustaa akryylibetonia.



Epoksilattia on ulkonäöltään minun silmiä miellyttävä, mutta sen kestävyys on vielä vähän arvoitus. Meille kerrottiin, että tämän pitäisi olla erittäin kestävä.
Epoksia käytetään mm. autotalleissa, kaupoissa, halleissa, joten luulisi siis että kestää. Tämä on kuitenkin tehty käsityönä ja lattiassa on muutama epäkohta, jotka häiritsee minua, mutta niitä ei huomaa vasta kun lattialla kontatessa. Eipä siellä onneksi konttaa muut kuin minä kun taikasienellä syynään likalänttejä :)

Epoksilattia on pinnaltaan ihan sileä ja voi märkänä olla liukas. Siksi on hyvä olla oven edessä matto, joka estää enimpien loskien tulon sisälle. Meillä oma väki ei tuosta pääovesta edes kulje, joten lattia hyvin harvoin edes kastuu tai likaantuu kenkien takia.

Tähän asti olen kyllä ollut epoksiin tyytyväinen. Toivottavasti voin sanoa saman vuoden päästä :)



Akryylibetoni on todettu erittäin toimivaksi ratkaisuksi. Lastalla kuivaus on mun lempparipuuhaa nykyään:) Lattia tulee kerralla kuivaksi, eikä ole saumoja joihin vesi tökkäisi.

Lattia on pinnaltaan hieman karhea, kuten kuvista näkyy. Myös tämä on käsityönä tehty ja paikoittain on sileämpiä kohtia, jotka ovat myöskin liukkaampia. Mielestäni tämä ei siltikään ole sen liukkaampaa kuin laattakaan. Ihan turvallinen ratkaisu siis pesuhuoneeseen.
Akryylibetonia nostetaan muutaman sentti seinällekin, mutta se ei meillä näy juurikaan sillä seinälaatat ovat samanvärisiä.

Tummasta väristä huolimatta en ole myöskään havainnut kalkkijäämien häiritsevän. Joko ne ei vain yksinkertaisesti näy niin selvästi tai sitten sitä ei jää niinkuin laattojen saumoihin. Normaalin siivouksen yhteydessä olen käynyt Universal Stonella (tästä ihmeaineesta voisi tehdä oman postauksen) lattian nurkat läpi, jotka ovat ainoa paikka mihin sitä kalkkijäämää vähän tulee.

Tälle lattialle voin siis antaa täydet kymmenen pistettä.

Tässä vielä kuva meidän kolmannesta lattiapinnasta, lehtikuusilaminaatista.

17 kommenttia:

  1. Moi. Meillä on samat lattiamateriaalit ja olen kyllä tyytyväinen näin kuuden vuoden kokemuksella. Epoksi on meillä kiiltävällä pinnalla ja on jonkin verran kiilto himmentynyt ja väri kellastunut paikoin pahoinkin, kun ikkunoissa ei ole uv-suojia. Minä en kyllä allekirjoita myöskään mainitsemaasi liukkautta, varmaan laatan kanssa samankaltaisia tuossa. Laittaisin meille edelleen samat ja ikkunoihin myös ne uv-suojat. Jossain vaiheessa laitetaan pinnoitus uusiksi, kun lapset vähän kasvavat isommaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa kiva kuulla muidenkin kokemuksia. Voin ehkä hiukan hengähtää:) täytyypä ostaa tuohon ulko-oven ikkunaan uv-suoja niin ei pääse kellastumaan. Meillä ei onneksi muita ikkunoita ole lähettyvillä.

      Poista
  2. Kiitos infosta! Olemme aloittamassa rakennusprojektin ja olemme juuri näitä materiaaleja miettineet laitettavaksi kylpyhuone-wc-eteinen -akselille.😊 Muutenkin kiitos blogista! Olen seurannut käsityöaiheisia postauksiasi, mutta nyt blogien yhdistäminen tulee minulle ainakin hyvään saumaan.😊

    VastaaPoista
  3. Kiitos infosta! Olemme aloittamassa rakennusprojektin ja olemme juuri näitä materiaaleja miettineet laitettavaksi kylpyhuone-wc-eteinen -akselille.😊 Muutenkin kiitos blogista! Olen seurannut käsityöaiheisia postauksiasi, mutta nyt blogien yhdistäminen tulee minulle ainakin hyvään saumaan.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä, Minna :) Kyllä minä näitä materiaaleja uskallan suositella. Tuossa jo ylemmässä kommentissa mainittiin tuo epoksin kellastuminen, mikä kannattaa ottaa ikkunoissa huomioon laittamalla uv-suojat lattian lähettyvillä oleviin ikkunoihin.

      Poista
  4. Meille laitettiin akryylibetoni v.1999, kun rakensimme. 16 vuoden kokemuksella voin sanoa, että tosi hyvä on! Helppohoitoinen ja takuulla vesitiivis! Vessassa ja pesuhuoneessa on uudenveroiset, kuraeteisessä hieman ottanut väriä hiekasta ym. Pitääpä kokeilla Universal Stonea siihen....

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Olisiko mahdollista saada lisätietoa tuosta lehtikuusi-kuosilla kuvioidusta laminaattilattiasta? Minkä valmistajan tuote on kyseessä? Millainen se on ollut laadultaan (sekä asennettavuus että käyttö kiinnostavat)?
    Kiitos jo etukäteen vaivannäöstäsi, jos ennätät vastailemaan.
    -Ritutiina

    VastaaPoista
  6. Hei Ritutiina!

    Tuo lehtikuusilaminaatti on OK -merkkinen "lehtikuusi valkoinen" Rautian valikoimista. Laminaatin laatu ei ole ehkä ihan paras mahdollinen; asennus sujui helposti, mutta jostain syystä muutamissa päätyponteissa on alkanut jo näkymään rakoja.. Kuvion / värin puolesta voin kyllä suositella, mutta laadun puolesta en täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitten en ehkä uskalla sitä suositella tuttavalle, jos laadun kanssa on kysymysmerkkejä. Kuosi on kyllä kaunis.

      Poista
  7. Hei,Ihanat lattiat!Oliko akryylibetoniin rajattomasti värivaihtoehtoja tarjolla, eli värjättiinkö se teidän toiveiden mukaisesti? Entäs tehtiinkö lattia pinnoitetta myöden valmiiksi lattianvaluvaiheessa, vai vasta myöhemmin? Pystytkö sanomaan kuka lattian teille teki? Raksaprojekti meneillään joten kaikesta tiedosta kiitollinen :)
    -Heidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saatiin Siklalta kuusi värivaihtoehtoa joista valita. Otettiin niistä tummin vaihtoehto ilman mitään glitteriä(sellaisiakin oli tarjolla). Akryylibetonilattia ja epoksilattia tehtiin myöhemmin kuin lattiavalu. Ne teki meille Henry Koppelo Erikoispinnoitus Oy:sta. Onnea raksaprojektiin!:)

      Poista
  8. Hei, onko tuo wc.n välitaso mitä materiaalia? Meillä etsinnässä samanlainen siihen, ei ole vain vielä tullut vastaan ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Puustellin Laminaattitaso Tammen värisenä :)

      Poista
  9. Moi,

    minkä verran akryylibetoni maksoi per neliö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, En osaa valitettavasti sanoa tarkkaa hintaa, kun neuvoteltiin akryylibetonilattia talopaketttin kuuluvaksi.

      Poista
  10. Hei, meillä raksaprojekti alkamassa ja arkieteisen koko mietityttää. Onko teillä ollut toimivan kokoinen/mallinen?Ja onko teillä tekninen tila erikseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekninen tila on meillä arkieteisessä joka tietenkin syö tilaa aika paljon. Tekisin siitä siis vielä isomman ja paljon kaappi ja hyllytilaa.

      Poista

Pienikin kommentti piristää:)