perjantai 21. lokakuuta 2016

Tällainen(ko) minä olen

Ystäväpariskunta oli meillä kylässä ja keskustelimme siitä, millaisia kukin on. Toisista piti sanoa viisi asiaa, mitkä kuvaavat kyseistä ihmistä. Olkoon se luonteenpiirre tai jokin muu mitä ihmisestä tulee mieleen. Suomalaiset kun ovat aika kehnoja kehumaan tai puhumaan suoraan, niin tämä oli kyllä aika hauskaa. Tuli mietittyä syvällisemmin toisen piirteitä ja omalle kohdalle osuneet asiat pistivät miettimään, että tuollainenko minä olen? tuollaisenko kuvan olen muille antanut?



 Nämä piirteet minulle annettiin:

Vastuuntuntoinen Kyllä, tämän piirteen tunnistan itsestäni. Olen vastuuntuntoinen lapsistani, itsestäni, läheisistäni ja kaikesta mihin ryhdyn. Välillä tuntuu että huolehdin vähän liikaakin :)

Itsevarma Tämä oli aika yllättävä. Olen ollut välillä hyvinkin epävarma itsestäni. Toki itsevarmuus on ollut ennen paljon huonompikin, mutta aikuistuminen ja lapset ovat kehittäneet tätä piirrettä. Ehkä nykyään omaan sellaisen terveen itsetunnon. Huonoja hetkiä on edelleen..ehkä meillä kaikilla.

Turvallinen joo..tasaisen tappava luonne. Ei yllätä, ei kiehahda :D

Materialisti Tämä oli sellainen, mistä en oikein tiennyt onko tämä hyvä vai huono asia. Tykkään kyllä laadukkaista ja hienoista esineistä ja vaatteista, mutta silti olen hyvin minimalistinen. Mutta jos ja kun ostan harvoin vaatteita, pyrin ostamaan laadukasta. Materialistista tulee aina mieleeni sellainen krääsäilijä, jolla tavaraa riittää enemmän kuin tarpeeseen :)

Luova Wikipedia sanoi näin" Luovuus on myös kyetty yhdistämään hulluuteen". Se kertokoon kaiken :D

Taiteellinen Taiteellinen luonteeni kai tulee ilmi siinä, että viihdyn yksinäni, olen vähän boheemi, tunteikas. Minulla on kyky katsoa vanhoja asioita uudesta näkökulmasta.

Tarkkailija Tämä piirre on minulla ollut aina ja tunnistan sen myös monesta sisaruksestani ja omista lapsista. Sukuvika siis. En ole porukan puheliain, vaan tykkään seurata enemmän vierestä. En lähde kilpailemaan omasta suunvuorostani, vaan odotan, että sellainen tarjoutuu.

Suorapuheinen Tätäkään en olisi itsestäni tunnistanut, mutta ehkä tämä on jatkumoa tuohon edelliseen. Odottelen rauhassa, että saan sen oman suunvuoroni ja silloin kun sen saan niin sitten mennään suoraan asiaan :D

Negatiivisuuteen jumittuva Jos löydän jostakin asiasta huonon puolen, niin minulla on hyvin vaikea päästä tästä asiasta yli niin, että tuo negatiivinen asia jäisi positiivisten ulkopuolelle.

Epäspontaani Luonteeni on todella liian harkitsevainen. Kaikkeen tapahtuvaan pitää saada valmistautua rauhassa. En osaa tehdä mitään yhtäkkisesti esim. lähteä pienelle lomalle, tai edes kylään. Tästä olen yrittänyt päästä eroon, mutta minkäs sitä luonteelleen mahtaa :D

Avulias Antamisen ilo on minulle parasta iloa. Auttamalla muita ei voi saada muuta kuin hyvää aikaan. 
 
Suosittelen muitakin käymään tällaisia keskusteluja. Jos ei isommassa porukassa, niin oman puolison tai lähimmän ystävän kanssa. Pyytäkää myös niitä huonoja puolia, mutta koittakaa keskustella ilman sen suurempia riitoja :D 



3 kommenttia:

  1. Aika osuvia näytti sinun ominaisuudet olevan. Tuo olis kiva tehdä itsellekin joskus, siis toinen tekis :)

    VastaaPoista
  2. Joskus myös kavereide seurassa tehny tämmösiä ja saanu lähes samat tulokset eli voin samaistua lähes jokaiseen nuista piirteistä :d vissii sukua

    VastaaPoista
  3. Pystyn samaistumaan aika moneen kohtaan, huomaa että ollaan sukua! 😄😊

    VastaaPoista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3